Trans- ja muunsukupuolisten opiskelijoiden kokemuksia käsittelevä artikkelini julkaistiin hiljattain Organization -lehdessä. Artikkelissa pohdin tunnistamatta jäämisen kokemusta, eli sitä, kun ei tule nähdyksi omana itsenään tai välttämättä ihmisenä ollenkaan. Kysyn myös, mitä opettajat voisivat tehdä paremmin. Artikkelin voi lukea kokonaisuudessaan täältä: Tanhua (2026) Trans and nonbinary students’ experiences of unrecognition: What can teacher allies do better?
Esimerkki tunnistamatta jäämisestä
Adrian (nimi muutettu): Ensimmäinen asia, joka minulle tapahtui, kun hain tähän kouluun ja minua haastateltiin osana hakuprosessia, oli se, että haastattelusta vastannut opettaja kysyi – ennen kuin edes esittäytyi tai mitään – hän katsoi minua pitkään ja kysyi sitten: ”Oletko poika vai tyttö?”
Opettajan kysymys siitä, onko Adrian poika vai tyttö, kielii kaksijakoisesta sukupuolinormista (binäärinormista): on oltava poika tai tyttö. Kysymyksen täräyttäminen aivan ensimmäiseksi haastattelussa kertoo normin voimakkuudesta. Opettajalla oli vaikeuksia nähdä normiin sopimatonta ihmistä ihmisenä tai esimerkiksi meidän tulevana opiskelijana. Adrian jäi tunnistamatta.
Kyseinen esimerkki ei kuitenkaan ole kokonaan surullinen. Haastattelun vaikeasta tilanteesta päästiin eteenpäin ja Adrian onnistui lopulta olemaan haastattelussa avoin ja saamaan opiskelupaikan. Avoimuus ja kontaktin luominen tunnistamatta jäämisen jälkeen vaativat rohkeutta ja usein myös sitä, että on saanut tukea ja kannustusta elämässään.
Mitä tunnistaminen on?
Tarkoitan tunnistamisella esimerkiksi Judith Butlerin ja Georg Hegelin (1770–1831) käyttämää käsitettä, joka englanniksi on recognition. Tunnistetuksi tuleminen tuntuu hyvältä ja ihminen kaipaa sitä. Opettajan antama positiivinen palaute hyvin tehdystä työstä tai opiskelukavereiden arvostus reiluna tyyppinä ovat esimerkkejä tästä.
Tunnistaminen muokkaa minäkäsitystämme ja identiteettiämme. Se osoittaa myös, kuinka riippuvaisia olemme toisista oman identiteettimme luomisessa.
Butlerin mukaan tunnistaminen on aina osittaista: kukaan ei voi koskaan tulla täydellisen oikein nähdyksi joka tavalla. Toisinaan tunnistaminen voi olla väärin tunnistamista, eli esimerkiksi transfobisen stereotypian näkemistä ihmisen sijaan. Tunnistaminen on Butlerin mukaan myös ehdollista, eli tulemme tunnistetuksi, kunhan onnistumme täyttämään tietyt ulkonäön ja käyttäytymisen normit. Esimerkiksi binäärinormin lävistämässä yhteiskunnassa muunsukupuolisen (ei-binäärin) ihmisen on vaikeampi tulla tunnistetuksi.
Mitä uutta tässä on?
Aiempi trans- ja muunsukupuolisten kokemuksiin perustuva organisaatiotutkimus on usein kysynyt, miten transihmiset ilmaisevat työssä tai koulussa sukupuoltaan ja voivatko he haastaa organisaatioiden sukupuolinormeja. Nämä tutkimukset ovat tuoneet monipuolista tietoa siitä, miten transihmiset usein joutuvat neuvottelemaan sukupuolestaan ja sen ilmaisusta. Normien haastaminen ei ole helppoa.
Haluan kuitenkin katsoa asiaa toisesta kulmasta. Tarkastelen, miten transihmiset kokevat tulevansa tunnistetuiksi / tunnistamattomiksi organisaatioissa. Näen, että heidän tunnistamisensa on muiden käsissä ja näin myös organisaatioiden yhdenvertaisuuden kehittäminen ja normien murtaminen ovat ennen kaikkea muiden tehtäviä.
Jatkankin artikkelissani keskustelua myös liittolaisuudesta ja solidaarisesta tukemisesta. Haastattelin artikkeliin opiskelijoiden lisäksi heidän opettajiaan. Nämä opettajat ovat liittolaisia siinä mielessä, että he haluavat tukea trans- ja muunsukupuolisia opiskelijoitaan. Normit kuitenkin rajoittivat heidänkin kykyjään.
Mitä opettajat voisivat tehdä paremmin?
Opiskelijat toivoivat opettajia ennen kaikkea puuttumaan näkemäänsä väkivaltaan ja kiusaamiseen, kuten transfobisiin kommentteihin ja tahalliseen väärinsukupuolittamiseen. Näihin puuttuminen tuo opiskelijoille rohkeutta nostaa esille myös muita hienovaraisempia ongelmia. Vihamielisessä ilmapiirissä se on mahdotonta.
Monet pienet käytännöt voivat estää tunnistamattomuuden kokemuksia. Esimerkiksi opiskelijoita ei tulisi puhutella ”tyttöinä ja poikina” tai ”naisina ja miehinä”, tulisi mahdollistaa itse valitun nimen käyttö ja tietojärjestelmien sukupuoli- ja nimitietojen päivityksen tulisi olla helppoa.
Parhaiten trans- ja muunsukupuoliset opiskelijat kokivat tulleensa tunnistetuiksi silloin, kun opetus mursi binäärinormin. Tällöin he huomasivat, että heidän kykynsä ajatella normeja laajemmin voi olla vahvuus. Oma sukupuoli-identiteetti ja ammatillinen identiteetti kietoituivat positiivisesti yhteen.
Lisätietoa
Lue tämän blogitekstin pohjana oleva artikkeli kokonaisuudessaan: Tanhua (2026) Trans and nonbinary students’ experiences of unrecognition: What can teacher allies do better? Organization, published online 2026. https://doi.org/10.1177/13505084261447962
Lue lisää tunnistamisesta ja Judith Butlerista
Ikäheimo Heikki, Lepold Kristina ja Stahl Titus (toim.) (2021) Recognition and Ambivalence. Columbia University Press. Tarjoaa suhteellisen helposti ymmärrettävää tietoa tunnistamisesta sekä Butlerin kirjoittaman luvun Recognition and the social bond.
Butler Judith (2024) Who’s Afraid of Gender? Straus and Giroux. Tämä on Butlerin uusin kirja, jossa hän käsittelee sukupuolinormeja. Se on myös suomennettu otsikolla Kuka pelkää sukupuolta?
Youtube-video, jossa Jack Halberstam haastattelee Judith Butleria uudesta kirjasta ja Butler kertoo myös, että hänet voi luokitella ei-binääriksi: https://www.youtube.com/watch?v=ChLv2wK0Eqs
Tutustu organisaatiotutkimukseen muunsukupuolisten kokemuksista
Hyviä esimerkkejä tutkimuksista, joissa keskustellaan sukupuolen ilmaisusta / tekemisestä:
Connell Catherine (2010) Doing, undoing, or redoing gender? Learning from the workplace experiences of transpeople. Gender & Society 24(1): 31–55.
Muhr Sara Louise, Sullivan Katie Rose, Rich Craig (2016) Situated transgressiveness: Exploring one transwoman’s lived experiences across three situated contexts. Gender Work and Organization 23(1): 52–70. https://doi.org/10.1111/gwao.12093
Thanem Torkild, Wallenberg Louise (2016) Just doing gender? Transvestism and the power of underdoing gender in everyday life and work. Organization 23(2): 250–271. https://doi.org/10.1177/1350508414547559
Jeanes Emma, Janes Kristy (2021) Trans men doing gender at work. Gender Work and Organization 28(4): 1237–1259. https://doi.org/10.1111/gwao.12675
Muita organisaatiotutkimuksen näkökulmia trans- ja muunsukupuolisten kokemuksiin:
O’Shea Saoirse Caitlin (2020) Working at gender? An autoethnography. Gender Work and Organization 27(6): 1438–1449. https://doi.org/10.1111/gwao.12513. Artikkelissaan O’Shea kertoo omien kokemustensa perusteella siitä, miten paljon työtä hänen ei-binäärinen sukupuolensa tuottaa muiden ihmisten reaktioiden takia, ja miten nämä kokemukset ovat yhteydessä työhön ja työttömyyteen.
Tyler Melissa, Vachhani Sheena (2021) Chasing rainbows? A recognition-based critique of Primark’s precarious commitment to inclusion. Organization 28(2): 247–265. https://doi.org/10.1177/1350508420961530. Artikkeli osoittaa, että yritysten kaupalliset kampanjat esim. Pride-tuotteiden myynnissä eivät vielä takaa, että transihmiset tunnistetaan ja heitä kohdellaan hyvin työntekijöinä.
Odland Toby (2025) Re-framing in Friction. On Trans-inclusive Enactment of Gender Equality Aims. Linköping University. Available at: https://doi.org/10.3384/9789180759519. Väitöskirja kertoo, kuinka tasa-arvotyöntekijät Ruotsissa pyrkivät sisällyttämään trans- ja muunsukupuolisten asemaa parantavia käytäntöjä tasa-arvotyöhön, mikä toisinaan myös nojaa binäärisiin käsityksiin sukupuolesta.